blogi

larp

Roolipelaamisen monet muodot – löydä oma tapasi osallistua

Roolipeleissä jokaiselle osallistujalle annetaan ennalta sovittu rooli, johon eläytyä. Roolihahmon tekemisiä ja ajatuksia kuvaillaan ja näytellään pelisääntöjen asettamissa puitteissa, mutta varsinaista voittajaa ei välttämättä löydy. Häviäjiäkään ei ole, vaan pelin viehätys perustuu sen aikaiseen toimintaan ja vuorovaikutukseen. Mielikuvitus saa siivet ja huomio kohdistuu arkisista askareista yhdessä luotuun fantasia- tai scifi-maailmaan. 

Pelkästä improvisoinnista ei kuitenkaan ole kysymys. Pelikenttä ja -maailma on suunniteltu etukäteen ja pelinjohtaja pitää langat käsissään. Pelin kulkuun vaikuttavat pelaajien valinnat, sattuma sekä ominaisuudet, jotka eri hahmoille on annettu. Roolipelaaminen ei myöskään rajoitu vain yhteen tapaan harrastaa, sillä peliä voidaan pelata perinteisen pelilaudan ääressä, muussa live-ympäristössä tai joustavasti netissä. Eri pelitavat eivät suinkaan sulje toisiaan pois, ja pelaajilla voi olla useita eri yhteisöjä, ryhmiä ja kontakteja, joiden kanssa harrastaa. 

Perinteinen pöytäroolipeli – ensimmäinen roolipelaamisen muoto

Pöytäroolipeliä pelataan kynällä ja paperilla, johon kirjataan pelitapahtumia, piirretään karttoja ja tallennetaan pelihahmon tiedot. Lomakkeesta löytyvät hahmon nimi, tiedot ja taidot, kunto sekä tarvittaessa laajempi henkilöhistoria, sukupuu ja jopa kuvagalleria.

Pelinjohtaja käynnistää pelin kuvailemalla alkutilannetta (skenaariota) sanallisesti ja määrittää toiminnan motivoijan. Kyseessä on tavallisesti jokin tehtävä, haaste tai konflikti, joka hahmojen on ratkaistava. Pelin edetessä eteen tulee erilaisia ympäristöjä ja valintatilanteita, joiden mukaan seikkailu jatkuu suuntaan tai toiseen. Roolipelaaminen on tietyllä tapaa yhteistä tarinankerrontaa, vaikka pelissä käytetään myös erilaisia noppia määrittämässä esimerkiksi hahmojen taistelumenestystä.

Suomeen Yhdysvalloissa syntyneet pöytäroolipelit rantautuivat 1980-luvun lopulla. Ensimmäiseksi suomennettiin Dungeons and Dragonsin ja RuneQuestin kaltaiset klassikot, mutta monia fantasiapelejä pelataan edelleen myös suoraan englanniksi. Alussa roolipelaamiseen kohdistui huomattavia ennakkoluuloja ja se yhdistettiin jopa saatananpalvontaan. Scifi- ja cyberpunk-aiheisia pelikirjoja puolestaan takavarikoitiin hakkerimanuaaleina, joiden leviäminen piti estää. 

Tänä päivänä pöytäroolipelit ovat saaneet uudenlaista näkyvyyttä Netflix-sarja Stranger Thingsin kautta. Etenkin roolipelistriimien määrä on kasvanut merkittävästi ja mukana on tunnettuja Hollywood-näyttelijöitä sekä muita some-vaikuttajia. 

Liveroolipelaaminen – eläytymistä ja improvisoitua näyttelemistä 

Liveroolipelaaminen eli larp tai larppaaminen on roolipeliä, jossa pelaajat pukeutuvat hahmoikseen ja esittävät rooliaan koko kehollaan ja olemuksellaan. Pelit järjestetään sovitussa ympäristössä, kuten leiri- ja kurssikeskuksissa, ulkotiloissa tai osallistujien kodeissa, ja live-peli voi kestää muutamasta tunnista useampaan vuorokauteen. 

Puvustus ja muut valmistelut alkavat viikkoja tai jopa kuukausia ennen itse pelitapahtumaa. Pelinjohtajat vastaavat pelihahmojen ja niiden taustojen, taitojen ja tavoitteiden luomisesta, sekä hoitavat yhdessä vapaaehtoisten kanssa käytännön järjestelyt, kuten kuljetuksen pelipaikalle, majoituksen ja ruokailujärjestelyt. Osallistujia on tavallisesti muutama 20–30 henkilöä, mutta myös alle kymmenen ja yli sadan pelaajan larppeja on nähty. 

Liveroolipelaamisessa huomio kohdistuu pelitapahtumien lisäksi hahmojen välisiin suhteisiin, ja pelaajat saattavat viedä peliä aivan eri suuntaan kuin pelinjohtajat olivat alun perin ajatelleet. Improvisoinnin merkitys korostuu ja rooleihin eläytyminen määrittää tapahtuman onnistumisen. 

Nettiroolipelaaminen – tekstimuotoinen fantasiaseikkailu

Nettiroolipelit pelataan nimensä mukaisesti verkossa. Alustana on useimmiten tietty foorumi tai chat-palvelu, johon osallistujat rekisteröityvät. Pelihahmon toimia ja tekemisiä kuvataan kirjoittamalla ja hahmojen väliset tilanteet ratkeavat reaaliaikaisessa vuorovaikutuksessa. Roolipeli voi olla näkyvissä kaikille halukkaille, tai peliloki näytetään vain siihen osallistuville pelaajille. 

Peliviestin suositeltu pituus on noin 200 merkkiä ja siinä hahmon ajatuksia kuvaillaan tarinamaisesti. Viesti kertoo, mitä hahmo tekee, ajattelee, tuntee ja miten se liikkuu annetussa peliympäristössä. Viestin voi kirjoittaa tekstinkäsittelyohjelmalla ja siirtää lähetyskenttään kirjoitus- ja muiden ajatusvirheiden minimoimiseksi. 

Nettiroolipelaamisessa ei ole selkeitä pelinjohtajia, vaan kuka tahansa voi kirjoittaa aloitusroolin. Muut pelaajat vastaavat siihen omilla viesteillään ja yhteisistä tarinoista muodostuva seikkailu on valmis alkamaan. Viestejä kirjoitetaan vuorotellen, ja kun pelaaja haluaa poistua pelistä, ohjataan hahmo sanallisesti ulos viimeisessä peliviestissä. *Rollund ähkäisee väsyneenä ja vetäytyy varjoihin*.

Videoroolipelit – yksin tai yhdessä

Useat videopelit hyödyntävät roolipelien elementtejä. Hahmo kehittyy pelin edetessä ja tarina muovautuu suuntaan tai toiseen pelaajien tekemien valintojen mukaan. Massiiviset monen pelaajan verkkoroolipelit (MMORPG), kuten EverQuest, RuneScape ja World of Warcraft (WoW) etenevät tietokoneella ja pelikonsoleilla, ja keräävät yhteen tuhatpäisen pelaajajoukon. 

Videopeleissä on monimutkaisia ​​ tutkimusalueita sekä tasoitus- ja esinejärjestelmiä, jotka palkitsevat pelaajia tehtävien täyttämisestä. Osallistujat voivat seikkailla fantasia- ja scifi-maailmoissa itsenäisesti tai liittoutua muiden pelaajien kanssa. Myös The Sims -peliä voidaan pitää jonkinlaisena videoroolipelinä, vaikka sen viehätys perustuukin enemmän yksittäisen pelaajan tekemiin valintoihin kuin yhteiseen tarinankerrontaan. 

Roolipeliharrastuksen aloitus

Roolipelaaminen aloitetaan menemällä mukaan valmiisiin peliporukoihin tai kokoamalla oma osallistujajoukko. Jälkimmäinen vaihtoehto edellyttää enemmän valmistautumista, sillä pelinjohtajan tehtävänä on pelin ja hahmojen esittely, sääntöjen kertaaminen ja pelin eteenpäin vieminen. 

Netistä löytyy useita roolipelisivustoja, minkä lisäksi eri paikkakunnilla on usein omat roolipelaamiseen erikoistuneet järjestönsä. Myös fantasiapelikaupoissa järjestetään peli-iltoja, joihin kaikki halukkaat voivat osallistua matalalla kynnyksellä.

Ensimmäisen roolipelikerran kestoksi kannattaa rajata 45–60 minuuttia. Mukaansatempaava peli pitkittyy helposti, mutta jo tunnin pelisessio riittää kärryille pääsemiseen ja harrastukseen tutustumiseen. Roolipelien toiminnanvapaus on kiehtovaa, mutta myös energiaa vievää toimintaa. 

Roolipelaamisen hinta

Roolipelien hinta vaihtelee valitun pelityypin mukaan. Pöytäroolipelioppaita on ladattavissa netistä tai lainattavissa kirjastoista ilmaiseksi tai pelinjohtaja voi keksiä tarinan ja hahmot itse. Osa nettiroolipeleistä veloittaa pelaajalta säännöllisen tilausmaksun, kun taas liveroolipeleihin sovelletaan useimmiten kertamaksua.

Videoroolipeleissä nähdään niin kutsuttua ”freemium” -mallia, jossa peruspeliä päästään pelaamaan ilmaiseksi, mutta hahmojen ehostuksesta, tehostuksesta ja muista lisäesineistä veloitetaan hinnaston mukainen maksu. 

Vaadittavat pelitarvikkeet riippuvat niin ikään kustakin roolipelistä, mutta kirjoitusvälineille, paperille ja nopille on aina tarvetta. Liveroolipelien hahmojen asut, asusteet ja esineet nostavat harrastukseen vaadittava tavaran määrää ja MMORPG-peleihin osallistuminen vaatii nopean ja vakaan Internet-yhteyden lisäksi tarpeeksi tehokasta pelikonetta. 

Loppujen lopuksi moni asia on kuitenkin roolipelaajan päätösvallassa – ja juuri valinnanvapaus tekee tästä harrastuksesta valloittavan!

mmorpg

Suosituimmat MMORPG-pelit – klassikoita ja kuumia uutuuksia

MMORPG-pelit (engl. ”Massively Multiplayer Online Role-Playing Games”) kuuluvat MMO-pelien (engl. ”Massively Multiplayer Online Game”) sarjaan, ja ovat massiivisia, netissä yhdessä muiden pelaajien kanssa pelattavia videopelejä. Tapahtumapaikkana on useimmiten fantasia- tai scifi-maailma, jossa pelaajat liikkuvat hahmojensa kautta. Mukana saattaa olla samaan aikaan kymmeniä tuhansia käyttäjiä. 

Koska MMORPG-peleissä ei ole yhtä tiettyä tavoitetta, ei niitä (ainakaan vielä) käytetä kilpapelaamiseen tai ammattimaiseen pelaamiseen. Harrastajakunnat ovat suuria, mutta vasta kun pelitavoitteet voidaan laskea ja mitata reilusti, voidaan pelitapahtumista lyödä vetoa eSports-kategoriaan kuuluvien massiivisten moninpelien tapaan. Tähän on kuitenkin vielä aikaa, ja toistaiseksi MMORPG-peleissä huomio on yksinomaan hauskanpidossa. 

Mikä on MMORPG?

Pelaajien välinen vuorovaikutus on tiivistä sekä MMO- että MMORPG-genreissä, mutta MMORPG keskittyy ennen kaikkea roolipelaamiseen. Esimerkiksi MMO-peli Call of Duty: Warzonessa pelaajat taistelevat kolmen hengen tiimeissä viimeiseen selviytyjään asti, ja suorittavat pelin aikana erilaisia tehtäviä paremman varustuksen hankkimiseksi. Henkiin jäänti, viholliskohteiden tuhoaminen ja taistelukokemuksen kartuttaminen ovat päällimmäisenä mielessä.

MMORPG-peleissäkin pelaaja kehittää omaa hahmoaan suorittamalla erilaisia tehtäviä, mutta ilman aikapainetta tai muuta pakkoa. Peli-istunnon sosiaalisesta luonteesta vastaavat muun muassa chat-ikkunat, ylläpitäjien ja pelaajien järjestämät juonikehitykseen vaikuttavat tapahtumat ja pelaajien välinen kiltatoiminta. Osallistujat voivat seikkailla pelikentällä yksin tai liittoutua muiden pelaajien kanssa ja tutkia ympäristöä yhdessä. Aarteiden etsintä ja muita olentoja vastaan taistelu ovat mukavia tapoja päivittää hahmon ulkonäköä, varustusta ja taitoja, mutta peli etenee ilmankin. 

Löydät alta muutamia suosituimpia MMORPG-pelejä. Kokeile kaikkia ja valitse suosikkisi!

World of Warcraft

PC:llä pelattava Blizzard Entertainmentin kehittämä World of Warcraft (WoW) sijoittuu kuvitteelliseen Azeroth-maailmaan ja siitä on julkaistu useita lisäosia. Pelaajat asettautuvat Liittouman (ihmiset, yöhaltijat kääpiöt, draeneit, worgenit ja maahiset), tai Lauman (örkit, teureenit, epäkuolleet, peikot, verihaltiat ja hiidet) puolelle, ja valitsevat haluamansa rodun. 

Jokaisella rodulla on laaja taustatarina, ja pelaaja lisää peliin haluamansa hahmoluokan, ulkonäön ja nimen. Rotu vaikuttaa pelihahmon aloituspaikkaan ja sen hallitsemiin taitoihin, mutta muuten pelin sisältö ei juuri muutu hahmovalinnan myötä. 

Hahmot kehittyvät ja haalivat itselleen uusia taitoja suorittamalla tehtäviä ja keräämällä erilaisia esineitä. Tasonnousut avaavat muun muassa pääsyn Liittouman ja Lauman välisiin taisteluihin ja instanssi-luolastojen tutkimiseen. Jos pelihahmo menehtyy, muut pelaajat tai tietokoneen ohjaama Spirit Healer -hahmo voivat herättää tämän henkiin. Peli ei varsinaisesti pääty koskaan, vaan tarinaan voidaan aina tehdä uusia lisäyksiä. 

Guild Wars 2

ArenaNetin valmistamassa Guild Wars 2:ssa pelaajat seikkailevat suuressa, kaikille yhteisessä pelimaailmassa, joka muuttuu jatkuvasti pelaajien tekemien päätösten perusteella. Päätökset luovat ketjuja, joissa yhden tapahtuman päättymisestä seuraa toinen. Eriytettyjä instanssialueitakin löytyy, kuten valitun rodun kotialue, luolastot tai muilla palvelimilla toimivat maailmat. 

Hahmovalikoimassa on ihmisten lisäksi muita rotuja, jotka on nimetty charreiksi, norneiksi, asuroiksi ja sylvareiksi. Pelaaja voi vielä erikoistua esimerkiksi soturin, puolustajan, varkaan, insinöörin, samoojan tai elementalistin rooliin. Mukana ei kuitenkaan ole muista massiivisista videoroolipeleistä tuttuja parantajahahmoluokkia.

Guild Wars 2 jatkaa vuonna 2005 lanseeratun Guild Wars -moninroolipelin jalanjäljissä ja tästäkin sarjasta on ajan kuluessa julkaistu monia uusia maailmoja, hahmoja ja taitoja mukanaan tuovia lisäosia. Päivitykset eivät kuitenkaan aina lisää peliin uutuuksia, vaan voivat muokata tarinankerrontaa muilla tavoin. Esimerkiksi vuonna 2022 ilmestynyt End of Dragons -lisäosa päätti lohikäärmeisiin keskittyvän tarinan jättäen tilaa uusille juonenkäänteille. 

Star Wars: The Old Republic

Star Wars: The Old Republic (SWTOR) on Tähtien Sotaan perustuva toimintapohjainen roolipeli, joka julkaistiin ensimmäinen kerran vuonna 2008. Pelitapahtumat sijoittuvat 3 500 vuotta ennen elokuvista tuttuja kohtauksia sisältävään aikaan, ja saaga on luotu yhteistyössä BioWaren, Electronic Artsin ja Bioware Austin LLC:n kanssa.

Vastakkain ovat Sithin imperiumi ja Galaktinen Tasavalta, ja pelaajan tavoitteena tietenkin oman hahmonsa kehittäminen. Päämäärä täytyy vihollisia kukistamalla ja suorittamalla eteen tulevia tehtäviä. Esimerkiksi eri esineiden keräilyyn ja kaupitteluun on mahdollista saada muiden pelaajien apua ja useita missioita voi suorittaa itse muodostetuissa pelaajaryhmissä. Taistelukokemus puolestaan kertyy eri planeettojen mestareilta opittujen taitojen ja liikkeiden avulla. 

Pelattavia hahmo-lajeja on kymmenkunta ja lisäksi pelissä on kolme keskeistä roolia: parantaja, vahingontekijä ja vihollisten huomioon itseensä vetävä tankki. Pelitarinat risteävät toisiaan, mutta ne on jaettu päähahmoluokkien mukaan kolmeen alalukuun. 

Chrono Odyssey

Chrono Odyssey kuuluu uusimpiin MMORPG-peleihin ja siinä seurataan Idraiginn-nimisen järjestön tarinaa. Ryhmä on sodassa 12 jumalaa vastaan ja pelimaailma tarjoaa laajan kattauksen mukaansatempaavia tarinoita, karttoja ja luolastoja. Tiedossa on massiivisia taisteluita ja mielenkiintoinen roolijärjestelmä, jossa hahmot jaetaan alaluokkiin niiden suorittaman työtehtävän perusteella. 

Korealaisen Npixelin kehittämän pelin taustalla hyrisee Unreal Engine -ohjelmisto. Se tekee yksityiskohtaisista grafiikoista äärimmäisen todentuntuisia ja silmiä hivelevän kauniita. Pelin soundtrackista vastaa God of Warista, StarCraftista ja Overwatchista tuttu säveltäjä Cris Velasco. Chrono Odyssey julkaistaan ​​konsoleille, iOS:lle, Androidille ja PC:lle vuosien 2022–23 vaihteessa, ja siitä odotetaan massiivista menestystä, josta syntyy sarjakuvia, kirjoja ja konseptitaidetta. 

MMORPG-pelien kustannukset – mitä harrastaminen maksaa?

MMORPG-pelit voivat olla ilmaisia, mutta usein kyseessä on kertamaksullinen julkaisu tai kuukausittain veloitettava maksu. Pelien valmistajat keräväät lisätuloja maksullisilla lisäosilla ja laajennuksilla ja ohjelmoivat peliin erilaisia mikromaksuja, joilla hahmon kehittäminen nopeutuu tai tehtävien suorittaminen helpottuu. 

Hahmojen taidoilla ja tavaroilla voi olla myös reaalimaailmassa mitattava rahallinen arvo. Summa määräytyy kysynnän, tarjonnan ja hahmon tai esineen harvinaisuuden mukaan. NFT-teknologia mahdollistaa virtuaalisten tokeneiden kaupankäynnin, mutta pelin julkaisijasta riippuu, miten rahallisiin vaihtokauppoihin suhtaudutaan. Kaupankäynti voi olla täysin tuettua toimintaa tai ehdottoman kiellettyä.

Pelien lisämaksuja on välillä rinnastettu netin rahapeleihin, on tärkeää muistaa että roolipeleistä voi nauttia täysin myös perusmaksun hinnalla.